Kalevala ukko

19.12.2017

Mökillä ollessa kesällä 2016 puita pilkkoessa surin erittäin suorasyisen männyn hakkaamista saunan pesää meneväksi pilkeeksi ja totesin, että jotain oli keksittävä. Valmiiksi katkottejen pölkkyjen määrä oli kovasti hupenemaan päin sitä myöten tekeminenkin vähentymässä vaarallisen matalalle tasolle. Päätin ryhtyä kuvanveistäjäksi, tälläkin kertaa tietämättä mihinkä olin ryhtymässä.

Mainiosta männystä kalevalan ukoksi

Miltei ensi ajattelulla veiston lopputulokseksi valikoitui kalevala hengessä toteuttettava soturin pää. Pölkyn 35 cm mitta rajasi työtä korkeus suunnassa ja 30 cm halkaisija muutoin. Työkaluiksi valikoitui puukko ja kirves. Talttaa olisin käyttänyt jos sellainen olisi mukana ollut.

Materiaali ja työkalut sekä idea lopputulemasta oli selvää, mikään muu ei sinänsä ollutkaan. Tälläistä veistotyötä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt ja materiaalikin oli vielä märkää ja tiesin näiden seikkojen kyllä hiukan hankaloittavan matkaa valmiiseen lopputulokseen.

Veistäminen oli huikean luokan hahmottelua ja arviointia vähän väliä. Mittasuhteiden hakamisen havaitsin vaikeaksi koko veistotyön ajan. Pahimmat virheet tein alkuvaiheessa kun en lähtenyt tekemään aihiota raakavaiheessa täysin symmetriseksi vaan pyrin hahmottelemaan kasvojen toista puolta, tämä seikka tulikin sitten myöhemmin vastaan. Sivuprofiilin sain mielestäni onnistumaan melko mukavasti, mutta edestä katsottuna työ on mielestäni liian pölkkymäinen, enkä saanut siihen koskaan haluamaani ilmettä.

Veistoon mökillä käytin arviolta 25 tuntia aikaa ja lopputulokseen nähden se on kyllä erittäin paljon. Mökkireissun jälkeen jäinkin innolla kuivailemaan aikaansaannostani kotona ja odottaen, että mistä kohti ukko alkaa halkeilla. Pitkän kuivattamisen jälkeen siistin hiukan pahimpia kohtia työstä käsityökaluilla ja öljysin pölkyn ruskealla puuöljyllä.



Lopputulokseen halkeaminen oli mielestäni erittäinkin mieleinen yllätys, halkeamia tuli kyllä, mielestäni ei lainkaan niin pahasti kuin oletin. Tälläinen kalevalan ukko sieltä paljastui. Kuvanveistossa ja mittasuhteiden kohdalleen saamisessa on kyllä vielä paljon työtä. Tätä täytyy jatkaa kunhan taas sopia pöllejä tulee vastaan ja innostusta kerääntyy tämän urakan jäljiltä.

Mikäli vieston lopputuloksesta idea aukea niin kyseessä siis soturi ukko, jolla kypärä päässä ja partaa reilusti kasvoilla.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita